Psykoterapeutti
Arja Kuusinen
Olen Tampereen keskustassa toimiva yksilöpsykoterapeutti. Koulutukseltani olen YTM sosiaalipsykologi (Tampereen Yliopisto 2008), psykiatrinen sairaanhoitaja (Valvira 1997) sekä psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapeutti ET (Therapeia-säätiö, Valvira 2015). Yksityisvastaanotto minulla on ollut vuodesta 2015 lähtien. Aikaisempaa työkokemusta minulla on enimmäkseen terapiatyöstä psykiatrian poliklinikalta noin 10 vuoden ajalta. Tarjoan Kelan kuntoutuspsykoterapiaa sekä omakustanteisia käyntejä yli 18-vuotiaille.
Yleisimpiä syitä hakeutua psykoterapiaan ovat masennus, ahdistus, uupumus, erilaiset elämänkriisit, itsetunto-ongelmat tai vaikeudet ihmissuhteissa.
Psykoterapia on terveydenhuollon ammatillista toimintaa, jossa oleellista on turvallisessa ja luotettavassa ilmapiirissä mahdollistuva vuorovaikutteinen keskustelu asiakkaan kokemista ongelmista. Tavoitteena on psyykkisten ongelmien ja kärsimyksen poistaminen tai lievittäminen sekä psyykkisen kasvun ja kehityksen tukeminen. Tavoitellaan itseymmärryksen lisääntymistä ja minuuden integroitumista ottamalla itsestä sivuun laitetut puolet takaisin osaksi omaa itseä.
Arviointikäynneillä (n. 2-4 krt) potilas ja terapeutti arvioivat terapeuttisen yhteistyön lähtökohtia ja edellytyksiä. Psykoterapian alussa puhutaan terapian tavoitteista, terapian tiiviydestä ja kestosta sekä tehdään psykoterapiasopimus, jossa määritellään tarkemmin yhteistyösopimuksen yksityiskohdat.
Vastaanoton osoite
Näsilinnankatu 23 A2
33210 Tampere
Puh 040 520 5059
Uusien asiakkaiden ajanvaraukset puhelimitse.
Voit jättää yhteydenottopyynnön.
Hinnasto
Arviontikäynti (45 - 60 min) 95,00
Vakiokäynnit (45 min) 95,60
Kela-korvauksen jälkeen 38,00
Tmi Arja Kuusinen Näsilinnankatu 23 A2 puh 040 520 5059
Y-tunnus 2679069-6 33210 Tampere arja.kuusinen@saunalahti.fi